Kreikkalainen komedia

Kreikkalainen teatterinaamio 100-luvulta eaa. Kansallinen arkeologinen museo, Ateena.

Komedia (m.kreik. κωμωδία, kōmōdia) oli yksi antiikin kreikkalaisen teatterin kolmesta näytelmälajista tragedian ja satyyrinäytelmän ohella. Klassinen attikalainen tai ateenalainen komedia jaetaan yleensä kolmeen aikakauteen, vanhaan komediaan, keskikomediaan ja uuteen komediaan. Vanha komedia on säilynyt nykyaikaan lähinnä Aristofaneen yhdentoista jäljellä olevan näytelmän muodossa. Keskikomedian ajan näytelmät ovat enimmäkseen kadonneet; niistä on säilynyt vain suhteellisen lyhyitä katkelmia kirjailijoiden kuten Athenaios teoksissa. Uusi komedia tunnetaan pääasiassa Menandroksen teoksista säilyneiden papyrusfragmenttien kautta.

Aristoteles kirjoitti Runousopissaan noin vuonna 335 eaa., että komedia pohjautuu varhaisempiin falloslauluihin.[1] Hän luonnehti komediaa sanoen sen olevan ”kehnompien ihmisten jäljittelyä, mutta ei kuitenkaan pahuuden kaikkien muotojen, vaan häpeään kuuluvan naurettavuuden osalta”. Komedian tarkoitus oli esittää naurettavaa, viallista ja rumaa, mutta se ei aiheuttanut katsojissa tuskaa, niin kuin tragedia.[2]

Konstantínos Trypánis on luonnehtinut komediaa viimeiseksi niistä suurista runouden lajeista, jotka Kreikka antoi maailmalle.[3]

  1. Aristoteles: Runousoppi 1449a10-13.
  2. Aristoteles: Runousoppi 1449a31-36.
  3. Trypanis, Constantine Athanasius: Greek Poetry from Homer to Seferis, s. 201. Chicago: University of Chicago Press, 1981. ISBN 0226813169.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne